Esipuhe - Code of Conduct
Tavoitteemme on tarjota nykyaikaisille kuluttajille maitopohjaisia tuotteita, jotka ovat inspiroivia ja luotettavia ja edistävät hyvinvointia. Tämä toimii hyvänä pohjana yhteiskuntavastuuohjelmallemme, jolla pyrimme lisäämään luottamusta ja turvallisuutta koko yhteiskunnassa pitkällä aikavälillä.
Olemme aktiivisia yhteisöissä, joissa toimimme. Välitämme perusarvomme työntekijöiden ja tuottajien lisäksi myös asiakkaille ja kuluttajille. On tärkeää, että näkemyksemme ymmärretään ja että ihmiset tietävät, mitä he voivat odottaa meiltä. Arla Foods toimii eri puolilla maailmaa ja tunnustaa vastuunsa yhteiskunnasta, ympäristöstä ja ihmisistä, jotka ovat tekemisissä sen tuotteiden ja tuotannon kanssa.
Tavoitteena on kehittää yrityksen liiketoimintaa pitkällä aikavälillä ympäristöä kunnioittaen ja sen kanssa sopusoinnussa eläen. Arla Foods -konsernin kaikilla työntekijöillä on yhteinen työskentelytapa, jonka lähtökohtana ovat yrityksen arvot.
Arla Foodsin toimintaperiaatteet on ennen kaikkea tarkoitettu työkaluksi kaikille työntekijöille ympäri maailmaa. Toimintaperiaatteissa annetaan ohjeita erilaisiin ongelmatilanteisiin.
Yrityksen eettinen ja sosiaalinen vastuu sekä vastuu ympäristöstä kohtaavat jatkuvasti haasteita. Toimintaperiaatteita kehitetään sitä mukaa kun tietämys asioista kasvaa.
Meille voi lähettää aiheesta kysymyksiä ja palautetta sähköpostitse osoitteeseen arla@arlafoods.com.
konsernijohtaja Peder Tuborgh ja puheenjohtaja Ove Møberg
